Mahavaivaa

Emmalla alkoi maanantai-iltana ripuli. Se näytti alkuun ihan tavalliselta lievältä mahavaivalta, mutta olikin sitten pikkuisen äkäisempi mitä meillä ennen on koettu. Tiistaina Emma oli paskonut pari kertaa sisään, keskiviikkona paskonut (x1), oksentanut (x3) ja pissannut (x2). Juha oli ensin kotona ja yksi oksennuksista oli näyttänyt sen verran kummalliselta, että siitä oli mulle otettu kännykuva. Kuvassa oksennus oli ihan kirkkaan punainen. Vaan eihän se värisokea osannut sanoa, että oliko kuva kuinka todenmukainen, eikä myöskään sitä, että näyttikö se vereltä vai ei. Todennäköisesti verta se kuitenkin oli, taisi Emma-raukalla olla limakalvot vähän huonossa kunnossa :( Onneksi oksentelu ei tuon jälkeen jatkunut ja Emma oli muutenkin koko ajan reipas ja nälkäinen. Juotin sitä ihan reilusti ja annoin pieniä määriä helposti sulavaa ruokaa, sen mitä uskalsin. En siis ollut kovin huolissani tilanteesta.

Tiistai-keskiviikko ja keskiviikko-torstai väliset yöt meillä nukuttiin aika huonosti. Emma halusi päästä toistuvasti ulos. Aina se käveli rauhassa terassille, nuuhki vähän yöilmaa, siitä siirtyi nurmikolle ja joskus pissasi. Sitten se käveleskeli pitkin pihaa omalla rauhallisella tahdillaan, nuuhki vähän maata, kunnes hitaasti kyyristyi kakalle ja antoi tulla pelkkää vettä. Hidas on hidas, vesiripulissakin :D Vaan onneksi Emma alkaa pikkuhiljaa olla jo kunnossa.

Nyt kun Emmasta puhutaan, niin minusta tuntuu, että sille alkaa tulla vanhuus. Lähes joka ilta se höpöttää jotain omiaan, örisee tai haukahtelee. Aivan kuin olisi vailla jotain. Ja onkin, me ei vaan tiedetä että mitä sillä oikein on mielessä. Ulos se ei ole menossa (ainakaan aina), viimeksi se haukahteli keittiön työtason vieressä ja vilkuili pöydälle. Siellä ei ollut tasan mitään syötävää tai muutakaan Emmaa kiinnostavaa. Minun mielestä ainakaan. Se on tulossa vanhuudenhöperöksi?