lauantai 29. joulukuuta 2012

Tikulla silmään

Päivitin blogiin uusia sivuja vanhoista jutuista. Tuosta ylempää löytyy nyt linkit Ringan touhunurkkaan ja Ringan kasvu -sivulle. Vanhoja hyviä aikoja ja vanhoja aikoja :D Mutta kuitenkin hetkiä, joita ei halua (tai voi...) unohtaa.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Hämmästyttää kummastuttaa

Metsässä oli tänään ruuhkaa. Ja kyllä minä vaan ihmettelen, että miten se sama ihminen, joka epäonnistui niin täydellisesti koiransa koekuntoon kouluttamisessa, on onnistunut kouluttamaan koirastaan niin kivasti perustottelevaisen. Ja vielä siitä samasta koirasta! Ihan sama ketä ja mitä ja millä mutkan takaa tulee vastaan, niin koira on kuulolla, eikä karkaile vastaantulijoiden luokse, vaikka ne vastaantulijat karkaileekin... Ringa <3

perjantai 7. joulukuuta 2012

lauantai 3. marraskuuta 2012

Ikävän lietsomista

Emännän ollessa viikot Kuopiossa on Juhalla tapana joskus lähetellä kuvia päivän tapahtumista. Ei voi mitään, ikävähän siellä meinaa välillä tulla.




Valitettavasti osa tähän postaukseen tarkoitetuista kuvista ehti kadota bittiavaruuteen :/ Halusin silti kirjoittaa tän nyt, lisätään kuvia vaikka joskus myöhemmin, niitähän tulee varmasti :)

Emma eläinlääkärissä

Tämä lastenkirjamaisen otsikon tapahtuma on jo itse asiassa parin viikon takaa. Emma alkoi eräänä iltana ontua, parin vuoden tauon jälkeen. Ontumista oli muutama askel levolta nousun jälkeen. Ihan klassiset nivelrikon oireet siis. Koska edellisestä eläinlääkärikäynnistä (rokotuksia lukuunottamatta) on siis jo aikaa, piti Emma viedä oikeasti näytille, en onnistunut saamaan lääkkeitä puhelimessa. Tässä olikin sitten hyvä sauma vaihtaa eläinlääkäriasemaa ja käydä tutustumassa Otukseen. Valitettavasti en itse päässyt siellä vielä käymään, vaan Juha joutui käyttämään Emman. Kipulääke- ja Cartrophen-kuureilla toivomme saavamme Emman vielä mukaan metsälenkeillekin. Hyvä uutinen oli se, että ortopedi Esa Soppelan mukaan kyynärnivelessä on vielä mukavasti liikkuvuutta jäljellä. Emännän mieltä lämmitti myös kehut koiran sopivasta painosta :)

lauantai 27. lokakuuta 2012

Uusi R-nimi

Ringalle on kertynyt erilaisia R-kirjaimella alkavia lisänimiä jo liuta: Ringa-Rakas, Ringa-Riiviö, Ringa-Reipas... Niin ja Ripuli-Ringa muistona pikkupentuajan sitkeästä ripulista. Tänään se ansaitsi ihan uuden: Ringa-Röyhkimys. Emma-vanhuksen lempeää luonteenlaatua törkeästi hyväksikäyttäen Ringa meinasi tyhjentää oman ruokakuppinsa lisäksi ruuanrippeet myös Emman kupista, vaikka Emma oli itsekin vielä kupillansa (ei meillä kumpikaan koira jätä ruokaa syömättä). Eikä kuulemma ollut edes ensimmäinen kerta. Emma olisi antanut moisen röyhkeyden tapahtua, mutta minä en. Joku raja sentään!

lauantai 22. syyskuuta 2012

Synttärisankari

Ringa täytti tällä viikolla jo 6 vuotta! Uskomatonta miten nopeasti aika menee! Käskin Juhan ostaa Ringalle synttärilahjaksi lelun, koska meillä on koirilla leluja niin vähän. Kyräilyä välttääkseen Juha oli ostanut Emmallekin oman pallon. Nappiin meni ostos, erityisesti synttärisankari tykkää :)


Tämän enempää kuvia ei synttärisankarista nyt ole, kun emäntä viettää lähes kaikki arkipäivät Kuopiossa ja koirat on kotona Oulussa. Viikonloputkin on niin lyhyitä, että ei kuvaamaan meinaa ehtiä!

lauantai 15. syyskuuta 2012

Oikea prinsessa?

Joku aika sitten Ringa alkoi lenkillä yhtäkkisesti nuoleskella vasemman etutassun anturoita. Välillä käveltiin ja välillä pysähdyttiin äkäisesti nuolemaan taas. Kurkkasin tassuun ja anturassa tököttikin pystyssä pieni tikku. Se ei ollut mitenkään syvällä, mutta tikun poistaminen lopetti nuolemisen. Sen lenkin ajaksi. Seuraavana päivänä homma jatkui, mutta mukaan tuli myös ontuminen. Välillä koira käveli suhteellisen normaalisti, välillä pahasti könkäten. Ja sama jatkui illan mittaan kotipihassa. Kun taustalla on kaikenlaisia jalkaongelmia, laitettin Ringa hetkeksi lepoon ja lisättiin liikuntaa taas vähitellen. Ei se nyt ole ontunut. Eikä nuoleskellut tassuaan. Olikohan tämä taas semmoinen herne patjan alla homma, vai jotain muuta (mitä)? No ei sen nyt enää niin väliä, pääasia, että Ringa ei enää nilkuta :)

maanantai 3. syyskuuta 2012

Oikeasti vanha

Meijän Emmalta on tippunut hammas (ja toinenkin siitä vierestä lähtee varmasti aivan kohta). Tää taitaa olla merkki siitä, että meillä oikeasti asuu vanha koira. Valitettavasti hammasta ei saatu talteen, Emman maitohampaat saattais jossakin vielä ollakin :D


sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Monsterisoppa

Siivosin keittiön kaapin (oikeasti siis vain yhden) ja hävitin sieltä pikkuisen vanhentuneita kuivaelintarvikkeita + pussinpohjia. Keksin keittää ne kaikki kypsäksi ja syöttää koirille, niin ei tarvi heittää ruokaa menemään. Toiseen kattilaan laitoin sekaisin kaikkea mahdollista puurohiutaleista risottoriisiin, toiseen paketillisen lasagnelevyjä. Tuosta ensimmäisestä tuli melkoinen monsterisoppa, hyvä että se mahtui lopulta kattilaan.

Monsterisoppa ja lasagnelevyt.

Ruokaa tuli niin paljon, että pakastin siitä suurimman osan ja ajattelin, että onpahan nyt jotain vararavintoa ripulitilanteisiin. Ringa vaan sai pahan ripulin aika pian mun keitoksia syötyään. Eihän sen näin pitänyt mennä.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Emma 10 v

Paljon onnea 10-vuotiaalle Emmalle!



Vielä jaksaa.



Mutta kyllä se 10-vuotias tassu alkaa jo painaa ja vauhti hidastua.



Ringakin oli kuvauksessa mukana. Poseerauskuvia siitä en tosin ottanut, ei tahdo mun hermot kestää sitä lajia useammin kuin kerran vuodessa ;)





torstai 26. huhtikuuta 2012

Takapihaleikkejä

Se on tuo meidän Emma ehkä maailman onnellisin koira, kun sillä on oma leikkikaveri :D Videon lopussa emäntä muuten tekee ihan hölmön virheen :D



sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Uimassa

Ouluun avattiin vuoden alussa koirauimala. Monet kaverit ja koirakaverit on siellä jo käyny, joten pitihän meidänkin päästä koittamaan. Pikkuisen alkujännityksen jälkeen molemmat koirat oli aivan fiiliksissä. Ringa luonnollisesti enemmän. Se saikin uida puolen tunnin ajasta selvästi yli puolet. Emmaa uitin lyhyemmän aikaa, koska se näytti alkavan hidastua entisestään. Allas oli pieni, mutta sitä tiesin odottaa jo etukäteen. Hyvin siinä kuitenkin noutaja mahtui uimaan. Emma ja Ringa oli kumpikin niin reippaita, että uittaja meinasi, että seuraavalla kerralla ne voivat uida jo keskenään.

Ringan melkein ensimmäinen veteenmeno

Lisää...

...ja lisää

Aika lystiä :)



Emma otti pikkuisen rauhallisemmin

Mutta kyllä sekin nautti :)

Varsinkin, kun palloja olikin altaassa yhtäkkiä kaksi
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...