lauantai 20. heinäkuuta 2013

Syrjähyppy

Kävin eilen vieraissa. Vaan ei kyllä minusta olis uroskoiran omistajaksi. Miten ihmeessä ne voi kusta koko ajan?! ;)



torstai 18. heinäkuuta 2013

Minkä nuorena oppii...

Tätä(kään) liikettä ei ole harjoiteltu moneen aikaan ja niin se vaan tillottaa mua silmiin <3. Tältä se näyttää ohjaajaperspektiivistä:


 
Hommailtiin me vähän muutakin:


Tää liike ei sitten onnistukaan ihan joka kerta... Mutta paikallaoloahan Ringa ei koskaan kunnolla oppinutkaan.


Melkein, siis melkein, alkoi tuntua siltä, että pitäis kaivaa oikea kamera esille kameralaukusta ja ottaa välillä joku oikea kuva eikä vaan pelkkä kännykuva.


keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Haima kunnossa

Jälleen yksi mahdollinen tekijä yliviivattu ripulin mahdollisten aiheuttajien listalta.

Lauantaina Ringalla oli taas vähän maha sekaisin. Pari kertaa se teki löysät läjät ja sen jälkeen oli taas ihan normaali. Otettiin me se ulostenäytekin. Monenlaista sitä on tullut koiraharrastuksen myötä säilöttyä jääkaapissa tai pakastimessa, mutta paskaa ei vielä koskaan. Ja sitten sekin jäi viemättä analysoitavaksi, kun tarkoitus oli saada näytteet mielellään kahtena peräkkäisenä päivänä ja seuraavana päivänä maha oli siis taas ihan kunnossa. En vienyt ekaakaan näytettä, kun mulla valmiiksi jo tympäs, että se pitäis viedä ennen haima-arvojen saamista. Jos vika oliskin löytynyt sieltä, niin sittenhän ulostenäyte olis ollut vähän niinku turha. Ja kun se oli vielä ehtinyt olla kotona jääkaapissa 2 vrk ja eläinlääkäriasemaltakin lähettävät kyseiset näytteet jonnekin Saksaan, niin ajattelin, että josko tässä vielä tuoreemman kuitenkin saisi.

Ringa on ihan itsensä edelleen, tai jos mahdollista, niin kiusaa Emmaa taas jopa vähän enemmän. En siis ole siitä mitenkään erityisen huolissani. Mutta oishan tuo kiva saada jo kuntoon ja oireiden aiheuttaja tietoon.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Jotta kenelläkään ei olisi kylmä

Varjossa + 20 °C. Mitä lie mun kyljessä??

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Ripuli-Ringa ja Epulis-Emma

Käytin molemmat koirat tänään eläinlääkärissä. En tullut paljon viisaammaksi, mutta köyhdyin 259 €. Paitsi että ei se oikeastaan pidä paikkaansa, koska Ringan vakuutuksen pitäisi tulla jonkin verran vastaan. Kuulin myös, että Emman suussa oleva patti on todennäköisesti epulis, hyvänlaatuista ikenen liikakasvua. Itse asiassa olin itse päätynyt samaan diagnoosiin jo aikaisemmin ;) Pattia seurataan nyt ja tutkitaan tarkemmin, jos se alkaa muuttua ulkonäöltään vähemmän ientä muistuttavaksi tai jos se kasvaa niin suureksi, että siitä aiheutuu jotain haittaa.

Jepulis, se on varmaan epulis.

Lisäksi sain kuulla, että Emman sydän ja keuhkot kuulostavat terveiltä, pissassa ei ole merkkejä tulehduksesta ja veriarvotkin on aika lailla OK. Tosin Emman ollessa kyseessä aina tunnutaan menevän alarajoilla. Nyt tutkittiin verisolut, koska edellisellä kerralla näyte jäi analysoimatta laitteen ollessa rikki. Leukkareiden määrä oli alhainen, ymmärsin että osa jopa pikkuisen alle viitearvon. Mutta erittelylaskennassa solujen suhteet oli ihan normaalit. Mutta jos pissassa ei ole tulehdusta, sydän ja keuhkot on OK ja veriarvotkin kunnossa, niin mistä johtuu haluttomuus lenkkeillä sekä aika jatkuva pieni läähättäminen sisällä. Se ei johdu helteestä, sillä läähättäminen alkoi joku viikko sitten, kun ei oltu lähelläkään hellelukemia. Yhdistin sen silloin ontumiseen, mutta läähättäminen ei loppunut kipulääkekuurin aikana. Ehkä se on nyt vähän kuitenkin vähentynyt. Cartrophen-kuurihan saatiin tänään päätökseen, jos läähättäminen kuitenkin johtui kivusta ja nyt meni vaan kauemmin saada kipu aisoihin?

Ja sitten Ringa. Toukokuusta asti se on ollut ajoittain ripulilla, kesäkuun alusta alkaen suurin piirtein kerran viikossa. Välillä tuntuu, että maha ei kestä mitään siinä vaiheessa, kun ripulointi alkaa, mutta sitten taas toisinaan olen jatkanut ruokkimista koiranruualla ja ripulointi on jäänyt siitä huolimatta muutamaan kertaan. Yleensä ripuliepisodit saadaan lopullisesti katkaistua mahavaivaisen koiran ruoalla (tällä kerralla käytössä Hill's), mutta nyt Ringa on ripuloinut sitäkin syödessään. Alkoi kotikonstit loppua. Ringastakin otettiin verikokeet ja silläkin veri-, maksa- ja munuaisarvot OK. Haima-arvo saadaan vasta vähän myöhemmin. Haimaongelmaa en ollut tullut ajatelleeksikaan, mun veikkaus oli krooninen suolistotulehdus, mitä eläinlääkäri ei kyllä ottanut esille ollenkaan (ja viittasi kinttaalla mun ehdotukselle). Ja mitä olen haimasta ja ripulista nyt lueskellut, niin en oikein usko siihen vieläkään. Tosin eläinlääkäri ajatteli varmaan, että jos syy olisi haima, olisi nämä sellaisia alkuvaiheen oireita, joten hyvä se on varmasti tarkistaa. Seuraavaksi otetaan ulostenäytteet, mikäli ripulointi vielä jatkuu. Todennäköisestihän tää kuitenkin oli nyt tässä, eikö se aina niin mene, että kun aikansa venyttää lääkäriin menoa ja lopulta sitten menee, niin siihen loppuu sitten tauti? No toivottavasti loppuu.

Kotona otin reippaista eläinlääkärikävijöistä pari kuvaa. Juha kysyi kuvat nähtyään, että miten sain Ringan pysymään aloillaan :D No ehkä se aina just kahden kuvan ajan siinä pysyi. Taisi vastaanottokäynti sen verran väsyttää, vaikka kyllä se sielläkin välillä pötkötteli ja oli siis yllättävän rauhallinen. Näköjään Ringakin tykkää enemmän Otuksesta kuin Akuutista ;) Ja lisätään nyt tähän, että ei mulla mitään suurempaa ole Akuuttia vastaan (kuten ei varmaan Ringallakaan). Viime vuonna tuntui vaan, että haluan kokeilla Otusta ja olen ollut siihen tyytyväinen. Voidaan mennä vielä Akuuttiinkin, jos vaikka tarvitaan joskus jotain sieltä löytyvää erityisosaamista.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...