Ringan touhunurkka

Ringan touhunurkkaan on kerätty juttuja, joita olen aikanaan kirjoittanut kakarakoiran touhuiluista. Paljon on jäänyt kertomatta, mutta on sitä tässäkin aivan tarpeeksi...


14.1.2007 Porttikielto
Ringa on juuri tänään hankkinut itselleen porttikiellon makuuhuoneeseen yksinollessaan. Tästä lähtien Ringan yksinolotilaa on keittiö ja käytävänpätkä, jossa se käsittääkseni pääasiassa nukkuu rakkaan tuolinsa jaloissa. Makuuhuone taitaa olla pelkästään askartelukäytössä.

Askartelija tarkistamassa työnsä tuloksia.


4.2.2007 

Tauko paikallaan
Muutamien viikkojen tauko seinän syönnissä oli tarpeen - uusilla hampailla homma hoitui helpommin...

Lisää askartelua
Askarteluvimmasta pääsemiseen ei auttanut vanhan askartelutilan sulkeminen:


Hieman mysteeriksi jäi, että miten askartelija oli onnistunut saamaan hampaisiinsa leivinpaperipaketin. Laatikko, jossa leivinpaperia säilytetään, oli aivan normaalisti kiinni tullessani kotiin. Siitä huolimatta revittynä oli 8-9 arkkia leivinpaperia, pienimmillään aivan atomiena, suurimmissa oli vain repeämä keskellä.


23.2.2007 Myrkytetty
Se nurkka seinästä, jota oli niin hyvä järsiä uusilla hampailla. Siksi piti siirtyä työstämään seinää pikkuisen keskempää.


5.3.2007 Esteet on tehty siirrettäviksi
Koska nurkan myrkytys ei oikein enää tehoa, laitoin esteeksi koiranruokaämpärin, jonka täytin raskaalla päiväpeitolla ja vanhoilla kirjoilla. Tämä toimi noin kaksi päivää. Askartelija näyttää nyt tehneen hieman siistimpää jälkeä, huomatkaa miten tasaisesti seinän ulommainen kerros on poistettu!



19.3.2007

Sallitut ja kielletyt leikit
Seinän syöntiä vähentääksemme aloimme jättää Ringalle tyhjiä maitopurkkeja ja pahvirasioita touhuttavaksi. Kotona minua oli vastassa melkoinen sotku, mutta mieluummin minä revittyjä pahveja siivoilin kuin seinän palasia... Tämä toimi muutamia päiviä, jonka jälkeen SEKÄ maitopurkit ETTÄ seinä saivat olla rauhassa monta päivää. Kunnes eräänä päivänä... Ringa oli jotenkin yltänyt syrjään siirrettyyn sanomalehteen. Onneksi olin poikkeuksellisesti lukenut lehden jo aamulla. Tänään saldo oli jääkaapin ovesta irrotettu ja tottakai palasiksi revitty paperi (ei onneksi ollut yltänyt ravintola Matalan lahjakorttiin). Lisäksi lattialta löytyi Tupperwaren veitsiteline johon Ringan ei missään nimessä pitänyt yltää (olin vaaranpaikan kyllä huomannut, mutta todennut telineen olevan riittävän kaukana). Nyt alkaa mennä jo vaaralliseksi, sillä jos Tupperwaren veitset ovat niin hyviä kuin kehuvat, ovat ne aika teräviä. Onneksi mitään ei ollut kuitenkaan sattunut. Tarpeetonta lienee mainita, että vahingosta viisastuneena veitsiteline siirrettiin kokonaan pois näkyvistä, ei vain Ringan "ulottumattomiin".

Feng Shui
Liekö Ringa sitä mieltä, että keittiön pöytä on aivan väärässä paikassa. Nyt se on siirretty paremmalle paikalle, keittiön oviaukkoon Ringan esteeksi laitetun vanerilevyn eteen. Parina päivänä on nimittäin ollut aika pienestä kiinni, etteikö Ringa olisi päässyt myös olohuoneeseen toteuttamaan itseään. Sillä ei liene väliä, että pöydän uuden sijoituspaikan vuoksi keittiön laatikkojen ja kaappien avaaminen on nyt pöytää siirtämättä mahdotonta.


13.4.2007 Testatut ringantorjunta-aineet
Keräsin tähän listan meillä käytössä olleista ringantorjunta-aineista, ettei kenenkään muun tarvisi toimimattomia karkotteita turhaan testata.

Bitter Bite
Tämä suihke tuli itseasiassa ostettua aikanaan jo Emmaa varten. Ei toiminut sille, lähinnä vain nuoli suihkuteltuja listoja. Koska aine on varmaan vuosien kuluessa vielä väljähtynyt, kovin suuria toiveita ei edes asetettu, että siitä Ringan pysäyttäjäksi olisi. Ihan ensimmäisten listajyrsintäkokeilujen jälkeen testattiin ja aivan oikein, aine on hyvää nuoltavaksi.

Etikka+valkopippuri
Toimii aivan yhtä hyvin kuin Bitter Bite.

Hiuskiinne
Toimii päivän. Sen jälkeen voi taas siirtää esteet pois siitä kivan seinän edestä ja tehdä tasaisesti poistetun seinän uloimman kerroksen jatkeeksi sellaisen kivan kuopan.

Hajuvesi
Ehdottomasti toimivin aine. Haisee vaan välillä liiaksi myös omaan nokkaan... Eli ei ihan älyttömästi viitsi käyttää ennaltaehkäisyyn.

Väritön kenkälankki
Työkaveri on kolmen koiran kokemuksella kehunut väritöntä kenkälankkia pettämättömäksi puremisen estäjäksi. Kun piti keksiä jotain uutta ennaltaehkäisyksi, päätin vihdoin ostaa kenkälankkia ja testata. Omasta mielestäni se haisi pahalle ja annoin ensin Emman nuuhkaista purkkia. Emma perääntyi samantien useamman askeleen, eikä sen jälkeen suostunut tulemaan lähellekään. Seuraavaksi tarjosin kenkälankkia Ringalle ja se oli repiä käsistä koko tuubin. Tätä ainetta ei sitten olla edes uskallettu levitellä seinille...

Juha myrkyttää Ringan työstämät kohdat seinästä ja listoista aamuisin ennen töihin lähtöä. Eräänä päivänä totesin, että onhan se vähän turhaa, kun Ringa löytää halutessaan aina jonkun uuden paikan. Olikohan tämä juuri se päivä, jolloin Ringa oli alkanut syödä makuuhuoneenoven karmia, vai sitä keittiön kaapinoven kulmaa...?

Ai niin, mistä muuten tietää, että Ringa tutkailee pöytiä yksinollessaan, vaikka pöydille ei jätetä mitään tavaraa? No siitä, kun lattialle jätetty maitopurkki löytyykin pöydältä...


2.6.2007 Rauhallista
Ringa on tainnut vihdoin oppia nukkumaan päivisin yksinoloajan. Sille ei ole enää jätetty pahvirasioita revittäväksi ja silti seinät ovat saaneet olla rauhassa. (Lisäys 19.10.2007 Tämä oli tyyntä myrskyn edellä ja hyvin ennenaikaista iloa...)

Ennen yllättävää rauhoittumista Ringa ehti...

...pyöristää hieman yhtä kulmaa
...työstää ovenkarmia
...aloittaa oven tekemisen vessaan
...varauloskäyntiä unohtamatta



19.10.2007 Huomaavainen Ringa
Ringa on kuullut, kun emäntä on puhunut makuuhuoneen tapetin vaihtamisesta. Huomaavainen Ringa poistaa jo tapettia seinästä.

Ringa on kuullut myös sen, että kotiväen sänky on vanha, kapea ja siinä tulee toisinaan emännän selkä kipeäksi. Huomaavainen Ringa on jo aloittanut sängyn purkamisen.

Ringa on huomannut, että kun emäntä illalla viluissaan menee nukkumaan pitkät kalsarit jalassa, niin yöllä jossain vaiheessa tahtoo tulla kuuma ja kalsarit pitää ottaa pois. Huomaavainen Ringa on ohentanut emännän peittoa. Mutta koska Ringa on huomaavainen koira, ei se ole tehnyt mitään emännän lempparipussilakanoille, vaan se on suorittanut ohentamistoimenpiteet kätevästi pussilakanassa olevan pienen aukon kautta.


26.10.2007 Huomaavaisuus jatkuu
Ringa on taas kuullut, kun emäntä on suunnitellut uusien lakanoiden hankintaa. Huomaavainen Ringa päätti jouduttaa prosessia.


Juha on sitä mieltä, että tässä alkaa taas olla tarpeeksi vähäksi aikaa ja on antanut koirille porttikiellon makuuhuoneeseen. Minun veikkaus on, että jotain alkaa taas tapahtua keittiössä tai vessan oven vieressä, kun se hyvän alun saanut seinänsyöntiprojektikin (enkä nyt puhu tapettiseinästä...) jäi makuuhuoneessa Ringalta nyt harmittavasti kesken.


27.10.2007 Ehtymätön energianlähde
Mistä ihmeestä Kakarakoira ammentaa kaiken energiansa? Tarviiko sitä tunnin lenkin jälkeen vielä kotonakin saada sellainen hepulikohtaus, että jalat ei pysy mukana eikä peilit kestä?



15.12.2007 Pientä rauhoittumista
Makuuhuoneen sulkemisesta seurasi juuri se, mitä olin odottanutkin - touhuaminen siirtyi vanhaan paikkaan vessan oven viereen. Eräänä päivänä Juha totesi, että kyllä tuolle touhuamiselle pitää nyt keksiä jotain. Ehdotin häkitystä tai kuonokoppaa, kaksi vaihtoehtoa joihin en kuitenkaan oikeasti halunnut mennä, mutta joiden tiesin auttavan. Onneksi Juhakin oli vastaan ja jouduin miettimään muita keinoja.

Ratkaisuksi kokeiltiin ehdotonta leikkimiskieltoa sisätiloissa Emman kanssa ja sen lisäksi ostin D.A.P.-haihduttimen. Eihän noiden kahden leikkimistä täällä kukaan ole päivisin tietenkään valvomassa, mutta ajattelin, että jos Ringa saataisiin rauhoittumaan kotosalla oloon iltaisin, niin ehkä se levollisempi olo siirtyisi sitten yksinoloonkin. En tiedä, kumpi auttoi, vai molemmat yhdessä, mutta touhuilu väheni (HUOM! Ei siis loppunut) huomattavasti. Enää on tullut vain ihan pientä jälkeä seinään tai uutena lattiaan... Mutta ei siis oikeastaan enää mitään uutiskynnyksen ylittävää ;)


29.12.2012 Loppuyhteenveto
Päätin julkaista Ringan touhunurkan uudestaan, onhan ne muistoja, joita ei halua kadottaa. Kaikesta huolimatta :D Viiden vuoden takainen "Pientä rauhoittumista" -kirjoitus oli aivan totta, mitään uutiskynnyksen ylittävää ei enää sen jälkeen juuri tapahtunut. Kukaan ei jaksa muistaa, jos se on vielä jotain seinää vähän järsinyt, eikä kaikkia niitä papereita ja muovipusseja, joita se on pöydiltä yksinollessaan alas kiskonut. Edelleen... Mutta kun ei se niitä edes hajota (paitsi joskus). Korvapuustipussikin sai olla ihan rauhassa ja ne pullat siellä sisällä, Ringa halusi vaan nukkua pullapussin vieressä :)

Mutta koska touhuilu ei tosiaan loppunut joulukuuhun 2007, niin päivitetään tähän vielä tuoreet seinäkuvat. Jotka oikeasti on otettu tänään... Niin että ei meillä hirveä kiire ole ollut Ringan jälkiä korjata. Johan noihin on vuosien kuluessa itellä silmä tottunut :D


2 kommenttia:

  1. No huh huh... Helmi on deletoinut parit kengännauhat, joitain kansion kulmia, nettipiuhan ja pienen syvennyksen ovenpieleen, mut muuten meillä on säästytty melko hyvin tuhoilta... Taika on pyöristänyt parit kengät ja maistellut huonekalujen (monikossa...) puuosia, mut ei mitään sen isompaa sekään. Ai joo, yhdestä nurkasta lähti tapetti suikaleina, mut ku laitettiin kulmalista siihen ja liimattiin suikaleet takaisin, on viritelmä ollut rauhassa :) Onneksi Ringa on vähentänyt touhuilua, kyllähän tuota tekemistä oli yhdelle koiralle jo ihan tarpeeksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ensimmäinen kultainen (Lotta) ei tuhonnut yhtään mitään. Lotta oli jo aikuinen, kun huomattiin äitin kans yhden lipaston vetonupeissa pienenpieniä hampaan jälkiä. Emma teki reikiä pariin mattoon ja puri muutaman listan vaihtokuntoon. Ringa sitten... En uskalla edes ajatella, että mitä se mun mahdollinen neljäs koira mahtaa tehdä! :D Auttaiskohan rodun vaihto...?

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...