Oltiin Ringan kanssa kaksistaan iltalenkillä joku päivä takaperin. Kävelin ihan rauhassa kuulokkeet korvilla asutusalueen keskellä. Ringa meinasi jäädä pissalle lähelle yhtä postilaatikkoa ja pyysin sen siitä pois, kun ajattelin, että ei talon väki tykkää. Seuraavaksi pissapaikkaa haettiin tien vierestä hoidetulta nurmialueelta yhden talon pensasaidan läheltä. Huomasin, kun pihalla ollut mies lähti tulemaan meitä kohti huutaen jotain. Ja seuraavaksi huomasin miehen edellä suoraviivaisesti meitä kohti ryntäävän koiran. Olen minä ennenkin nähnyt koiran tulevan kohti epämiellyttävällä tavalla, mutta yleensä se on ollut vähän sellaista kyselevää, että kukahan tuo toinen mahtaa olla. Joskus on voinut tulla vähän rähinääkin. Mutta tämä koira ei tullut kysellen. Se oikeasti syöksyi täysillä ja suoraan meitä kohti koko hammaskalusto esillä.
Ehdin sekunnin verran harkita Ringan kaappaamista syliin (alan ymmärtää pikkukoirien omistajia...), mutta onneksi se jäi tekemättä, kun on tuo selkäkin viime aikoina taas vähän oikutellut. Mitään muuta en sitten ehtinytkään ajatella, siirsin Ringaa hihnalla kauemmaksi ja aloin karjua vieraalle koiralle. Samalla poljin koiran puoleisella jalalla maata ja huidoin vähän kohti. Potkaista en halunnut, enkä edes uskaltanut, mutta jos tilanne ei olisi muuten ratkennut, olisin varmaan tehnyt senkin. Jossain vaiheessa tunsin jotain jalassani ja ehdin jo kuvitella koiran roikkuvan seuraavaksi pohkeessani. Minun olemukseni sai koiran onneksi lopulta perääntymään meistä noin metrin päähän, josta paikalle vihdoin ehtinyt mies sai omansa poimittua talteen.
Olinhan minä vihainen! Ei voi mitään, tuommoisessa tilanteessa säikähdys kyllä sanelee käyttäytymisen. Mies pyyteli anteeksi ja sanoi minun olevan oikeassa, että koiran olisi pitänyt olla kiinni. Annoin miehen kuulla mielipiteeni sen verran isoon ääneen, että kahden talon päässä oleva naapurikin kuuli tilanteen. Valitettavasti hän ei tuntunut olevan ollenkaan yllättynyt, mikä lie kulmakunnan kauhu tuo koira. Onneksi tilanteessa ei kuitenkaan sattunut mitään, koiran hampaat eivät tehneet minunkaan jalkaan pientä punoittavaa jälkeä kummempaa. Ringa ei tuntunut tajuavan koko tilannetta, ainakaan jälkeenpäin. En ollenkaan osaa sanoa miten se reagoi koiran ollessa meidän lähellä, koska kaikki huomioni kiinnittyi kyllä siihen toiseen.
Seuraavana yönä uneksin taas tavalla, joka aikanaan johti sukanpitokieltoon. Totesin Juhalle, että on se pe***le, kun ensin meinaa purra vieras koira, nyt oma :D Pystyn nauramaan tälle, koska vuosien mittaan Ringa on muutunut tuota linkin juttua rennommaksi sukkiensa (mun sukkien) kanssa ja lisäksi jos näitä juttuja joskus sattuu, niin kyllä se aina on siihen sukkaan tarrannu, eikä mun käteen. Toivottavasti nämä ei ole niitä kuuluisia viimeisiä sanoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti