lauantai 9. maaliskuuta 2013

Mikä tää on?


Pyöreä, punoittava ja toiselta reunaltaan aivan selvästi paksuuntunut (ei näy kunnolla kuvassa) alue, josta erittyy nestettä. Mikä ihme?

Ensimmäinen ajatus oli, että se on elukan purema (talvella??) tai kepin raapaisu metsässä (koiralla, joka on just juoksun vuoksi ollut 3 viikkoa remmissä??). Sitten tutkailin nettiä ja ajattelin, että se miksei se vois olla jopa histiosytoma (Ringahan on ikinuori!) tai mastsolukasvain. Vaan jos minä jotain oon koiranomistamisesta oppinut, niin sen, että pitää yrittää olla hermoilematta ennen kuin siihen on oikeasti aihetta. Ennen aina ajattelin, että jos hermostuttaa, niin sitten se ei kuitenkaan ole mitään. Ja jos ei ole ollenkaan huolestunut, niin sitten uutiset on varmasti huonoja ;) Vaan oon minäkin senkin jo tajunnu, että eipä se mun hermoilu lopputulosta muuta miksikään. Ja sitä paitsi mulla on nyt niin kiire ja paljon muutakin ajateltavaa, että nyt piti keskittää ajatukset muuhun. Perjantai-iltana huomasin tuon, mutta en edes heti seuraavana päivänä soittanut Otukseen kysyäkseni neuvoja ja sunnuntaina olinkin jo näkeväni pientä pienenemistä tai edes kuivumista. Juha sitä jäi tänne viikoksi tarkkailemaan ja viestit oli rohkaisevia. Viikon päästä tuo mikä lie oli muuttunut pelkäksi ruveksi, joka tipahti pois jättäen jäljelle ihan normaalia ihoa.

Mikä se sitten oli ja mistä se tuli? En tiedä. Mutta onneksi en ehtinyt käydä näyttämässä eläinlääkärille pelkkää rupea :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...