lauantai 2. helmikuuta 2013

Ne pienet asiat

Emma on jo pitemmän aikaa saattanut välillä kieltäytyä lenkkeilystä kokonaan. Onhan se aina ollut vähän laiskanpuoleinen, mutta syksyllä mukaan tuli kaikilla neljällä tassulla vastaan haraaminen. Näissä tilanteissa oon ensin yrittänyt houkutella sitä mukaan, mutta jos se ei ole onnistunut, niin olen antanut periksi ja vienyt sen kotiin. Ihan alussa vastaan panemiseen liittyi pissalla käynnin jälkeinen raivokas takapuolen nuoleminen, jonka jälkeen Emmaa ei enää saanut liikkeelle. Mutta aina nämä jutut eivät kulkeneet käsi kädessä ja tuo nuolemisjuttu jäi kokonaan pois aika pian. Lisäksi minun ollessa Kuopiossa Juha on alkanut ilmoitella Emman öisistä retkistä juomakupille ja/tai pihalle pissalle. Mutta näitäkään ei ole ollut mitenkään jatkuvasti, tosin välillä useampana yönä peräkkäin, mutta sitten on taas voinut mennä pitkiäkin pätkiä ilman heräämisiä. Eikä pissaaminen tai juominen muuten ole lisääntynyt. Ainoastaan parina aamuna olen pistänyt merkille, että Emma pissaakin yhden kerran sijasta kolmesti. Mutta tämäkin tosiaan hyvin harvoin.

Olen käyttänyt Emman pari vuotta sitten veteraanikoiran lääkärintarkistuksessa ja nyt alkoi tuntua, että voisi olla aika uudelle tsekkaukselle. Pissan pH oli korkea (8, kun pitäisi olla korkeintaan 7 luokkaa) ja siinä oli kiteitä. Eläinlääkärin tunnustellessa virtsarakon seutua Emma ihan vinkaisi. Tänään sain tekstiviestin, että viljelyssä kasvaa bakteereita ja antibioottikuuri tulee aloittaa eläinlääkärin ohjeen mukaan. No minähän en aivan tuohon viestiin tyytynyt, vaan soitin kysyäkseni tarkempia tietoja. Kasvu vaikutti (pesäkkeiden värin perusteella?) E. coli:lta, mutta pesäkkeitä oli vain 5 isoa ja joitain pienempiä, mikä ei ole paljon. Sekakasvua ei ollut, vaan tosiaan pelkästään se koli.

Oireiden perusteella en kyllä osannut ajatella tulehdusta. Kun eipä niitä kovin kummoisia oireita ole edes ollut. Hyvähän se nyt jälkikäteen on laskeskella yhteen 1+1. Kun noilla molemmilla koirilla pentuna oli oikein virtsatieinfektiokierre, oli mun mielestä vaan rahastusta kuskata kontrollinäytettä analysoitavaksi, kun kyllähän sen nyt oireiden poistumisesta huomas, että kuuri tehoaa. Vaan nyt ite sanoin haluavani kontrollinäytteen, koska eipä mulla muuten kyllä tule olemaan kummoista käsitystä, että onko koira parantunut vai ei. Mahtaako muuten vanhenevilla/vanhoilla koirilla olla myös kroonisia virtsatieinfektioita, samaan tapaan kuin vanhoilla mummoilla...?

Emma oli eläinlääkärissä erittäin reipas. Mun mielestä on käsittämätöntä, että juuri Emma on minun koirista se, joka innolla juoksee eläinlääkäriaseman ovesta sisään ja on siellä melkein kuin kotonaan (pientä läähätystä lukuunottamatta). Ringa puolestaan on koko ajan sitä mieltä, että tää oli nyt kyllä tässä, ei kun menoksi. Vaikka Emma oli niin hienosti, niin ei saatu ite valita tassusidettä (vai mikä tuo nyt on) ;) Vaan on tää eläinlääkärin valkkaamakin ihan hieno!


Tarkimmat nyt tietty oivaltaa, että verinäytekin otettiin. Maksa- ja munuaisarvot oli OK, mutta valitettavasti verisoluista ei saatu mitään tietoa, kun analysaattori oli rikki. Saan viedä koiran uuteen verikokeeseen ilman mitään muita maksuja (paitsi tietty analyysin hinta), jos se koetaan vielä tarpeelliseksi. Mutta syödään nyt se antibioottikuuri ensin ja katotaan poistuuko (olemattomat) oireet.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä Emmalle! Toivottavasti jää pissaoireet kertaluontoiseksi. Oon ajatellu kans et pitäis Helmille tehdä perustarkastus ellillä ja ottaa verikokeet, kun on nyt syönyt 3v kotiruokaa/barffia, et onko kaikki ok ja ruokavalio sopiva. Hyvältä ja hyvin energiseltähän tuo näyttää, mut kun omat havainnot on aina niin puolueellisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että muorin lenkkeilyt tästä vähän reipastuu :) Ja että yhtenäkään yönä ei tarvi nousta pissalle, sitä tosin ei taas ole tapahtunut ainakaan viikkoon.

      Hyvähän se on noita koiria välillä terveystarkastuksessa käyttää, ne kun ei aina oikein selvästi kerro, jos joku on vialla. Tai sitten omistaja vaan on niin tyhmä, että ei tajua merkkejä :/ Tosin minä vein kyllä mielestäni Emman tutkimuksiin aika pienistä oireista, oishan nekin voinu jäädä huomaamatta ja tilanne kehittyä vieläkin pahemmaksi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...